EasyOffice

Tulevaisuuden kiinteistössä olosuhteen hallinta on käyttäjälle helppoa

2.9.2022

Yhä useampi haluaa voida itse säätää niin toimiston kuin kodin sisäilmaston olosuhteita mieleisekseen. Tilakohtainen hallinta ei ole enää erityistä luksusta, vaan sitä odotetaan kaikilta uusilta tai saneerattavilta kohteilta. Parhaiten odotuksiin vastaa tekemällä ohjauksesta käyttäjälle mahdollisimman helppoa.

Vaatimukset olosuhteiden hallinnalle kasvavat jatkuvasti kiinteistöjen älykkyyden arkipäiväistyessä. Kun mahdollisuudesta säätää tilaa omien tarpeiden mukaiseksi pääsee kerran nauttimaan, sitä osaa vaatia jatkossa niin omaan kotiin kuin töihinkin.

Mahdollisimman helppo, tilakohtaisen ohjauksen mahdollistava tekniikka onkin yhä keskeisempi kilpailuetu rakennuttajalle vastata asukkaiden ja toimistotilojen käyttäjien tulevaisuuden toiveisiin ja tarpeisiin.


Toimistossa kännykästä, kotona yhdeltä näytöltä

Kokemusten mukaan käyttäjät odottavat ohjaukselta ennen kaikkea helppoutta ja yksinkertaisuutta. Paneelirivin sijaan yhtä selkeää käyttölaitetta, josta ohjata niin lattialämmitystä, ilmanvaihtoa kuin valaistustakin. Sitä että järjestelmät on jo suunnitteluvaiheessa integroitu yhteen niin, että asukkaan tai työntekijän ei tarvitse hallinnoida ja opetella montaa säädintä.

Tähän tunnistamaamme toiveeseen olemme kehittäneet EasyLiving- ja EasyOffice-ratkaisut, joilla kaikkia tilan sisäilmaston olosuhteisiin vaikuttavia järjestelmiä voidaan hallinta yhdeltä näytöltä.

Toimistoissa ohjauspaneelin saa jopa omaan puhelimeen, jolloin neuvottelutilaan tullessa tai yhteistilassa olosuhteiden muuttuessa lämmöt tai ilmastoinnin voi helposti säätää sopivaksi. Kotona kunkin huoneen ohjauksen erikseen mahdollistavan paneelin voi sijoittaa keskeiseen tilaan kuten eteiseen.


Integrointi varmistaa tehokkuustavoitteissa onnistumisen

Yhteen järjestelmään tilakohtaisen hallinnan yhdistäminen auttaa vastaamaan myös kiinteistöjen yhä tiukentuviin energia- ja kustannustehokkuusvaateisiin.

Erityisesti energiakustannuksissa tilojen käyttötottumuksilla on merkittävä rooli. Mikäli ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmät eivät keskustele keskenään, laitteiden tehokkuus voi vesittyä vahingossa, kun tottumaton käyttäjä esimerkiksi lämmittää ja jäähdyttää niitä epähuomiossa samaan aikaan. Järjestelmien yhteisohjaus sen sijaan varmistaa, että olosuhdetta optimoidaan kokonaisuutena.

Keskitetty hallinta niputtaa myös LVIS-järjestelmien kustannuksia, kun tilan älykäs ohjaus voidaan toteuttaa yhdellä käyttölaitteella.

Kiinnostuitko? Lue lisää, miten toteutat tilakohtaisen olosuhteiden hallinnan niin, että se vastaa vaativienkin asukkaiden ja työyhteisöjen tulevaisuuden tarpeisiin. 

Lue lisää

 

 

 

Lue lisää

Kaikki artikkelit

Tilaa Fidelix-uutiskirje!