Kiinnostus kysyntäjoustoon kasvaa – nyt yhä useammat voivat osallistua

Kiinnostus kysyntäjoustoon kasvaa – nyt yhä useammat voivat osallistua

20.01.2022 – Building automation

Sääriippuvaisen energiantuotannon lisääntyessä kasvaa myös tarve tasapainottaa sähköverkkoa ketterästi. Akkuteknologian kehitys on tuonut yhä useamman kiinteistön ulottuville mahdollisuuden osallistua kysyntäjoustoon. Useiden kiinteistöjen pieniä kulutuksia voidaan myös yhdistää kysyntäjoustoa varten virtuaaliseksi voimalaitokseksi.

Kysyntäjouston suosio on kasvussa ja miksipä ei! Kysyntäjoustoon osallistumalla kiinteistöt voivat saada varmaa tuottoa, päästä lähemmäksi hiilineutraaliustavoitteitaan - ja samalla tulla edelläkävijöiden joukossa osaksi älykästä energiajärjestelmää.

”Aika paljon tulee tiedusteluita tällä hetkellä, sillä kiinteistöjen omistajat haluavat ymmärtää millä reunaehdoilla kysyntäjoustoon voi osallistua”, kertoo Innovation & Advisory Lead Tuukka Kuuramaa, joka vastaa kysyntäjoustopalvelusta Fidelixillä.

Perinteisesti parhaiten kysyntäjoustoon soveltuvia kohteita ovat olleet esimerkiksi ostoskeskukset, kylmävarastot, ja jäähallit. Yhteisenä nimittäjänä niillä on kohtuullisen suuri sähkönkulutus, jossa on hetkittäin riittävästi säätövaraa joko ylös- tai alaspäin. Nyt teknologian kehittyminen on laajentamassa kysyntäjouston mahdollisuutta laajemmallekin.

 

Joustoa akuista ja aurinkopaneeleista

Isot kiinteistöakut ovat yleistymässä niiden hintatason laskun myötä. Noin 20 000–30 000 eurolla saa jo pätevän, 20 kW akun. Tyypillisimmin niitä käytetään varavoimalähteinä (UPS), mutta niitä voi hyödyntää myös kysyntäjoustossa. Miten tämä tapahtuu?

”Kiinteistön akku kannattaa pitää keskimäärin noin puoleenväliin ladattuna, jolloin siinä on liikkumavaraa molempiin suuntiin. Kun sähköverkon taajuus nousee, nostetaan kuormaa eli aletaan ladata akkua. Jos taajuus laskee, täytyy vähentää kulutusta eli aletaan purkaa akkua, jolloin verkosta tarvitaan vähemmän sähköä”, Kuuramaa havainnollistaa.

Akkua voi käyttää myös hetkittäisten kulutushuippujen leikkaukseen.

”Akusta voi ottaa virtaa esimerkiksi aamulla ja illalla, kun suuri määrä sähkölaitteita tyypillisesti käynnistetään tai sammutetaan samoihin aikoihin”, Kuuramaa selittää.

Jos akkujen seuraksi voi ottaa mukaan aurinkopaneelit, jouston varaa on vielä enemmän.

”Pääsääntöisesti aurinkopaneeleiden tuottama sähkö on kannattavampi käyttää itse kuin myydä verkkoon, koska myyntikorvaus ei ole kovin häävi. Erityisesti jos iltaisin on kulutushuippuja, esimerkiksi sähköauton latausta, niin päivällä tuotettu sähkö kannattaa varastoida akkuun ja käyttää illalla”, Kuuramaa kertoo.

 

Virtuaalivoimalaitokset kokoavat kiinteistöjen potentiaalit yhteen

Jos kiinteistöpäälliköllä on hallinnassaan useita pienehköjä kiinteistöjä kuten toimistorakennuksia, jotka eivät yksinään ole riittävän suuria kysyntäjoustoon, ne voidaan yhdistää ns. virtuaalisiksi voimalaitoksiksi.

”Tämä tarkoittaa, että kiinteistöjen kysyntäjoustopotentiaali kootaan yhteen yhdistämällä ne rakennusautomaation avulla pilveen yhdeksi ohjattavaksi kokonaisuudeksi”, Kuuramaa selittää.

Kuuramaa näkee kysyntäjouston suosion väistämättä kasvavan teknologioiden kehityksen myötä.

”Näiden ratkaisujen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan alle vuoden. Kysyntäjoustosta voi hyvin tulla valtavirtaratkaisu jo kahden seuraavan vuoden aikana”, hän povaa.

 

Haluaisitko tietää kysyntäjoustosta lisää? Lue täältä 

 

Kerromme mielellämme myös lisää. Varaa aika kalenterista!

 

 

Lue lisää

Kaikki artikkelit

Tilaa Fidelix-uutiskirje!